lauantai 23. marraskuuta 2013

BLOGINI ON MUUTTANUT!

YEEY VIHDOINKIN!
Designi on valmis joten nyt pääsen muuttamaan,
menkää sisään kattomaan ja kertokaa mitä mieltä olette,
varsinkin kansikuvasta, hehe. Nähdään!

torstai 21. marraskuuta 2013

tappava stressi päällä taas...

Hello my muffins!

Tänään on ollut paljon stressiä (taas) mutta myös mukavia asioita! Tänään sain uuden kamerani ja läppärin, joten tässä istun ja surffailen rauhassa keittiössä. Huomenna pitäisi ruveta täyttämään vähän papereita toiminimeä varten, onnekseni äitini on kirjanpitäjä joten hän auttaa minua, koska minähän en noista asioista tajua ollenkaan. Huomenna olisi myös ne kuvaukset! Olen oikeastaan ihan fiilareissa, vaikka jännittääkin. Tänään pitäisi vielä ehtiä lakata kynsiä, käydä solariumissa ja tällaista pientä esivalmistelua.

Sain myös ilouutisia tänään! Nimittäin mun uusi design on valmis :) vielä pitäisi viikonlopun aikana ehtiä laittaa kaikki mainokset jne paikoilleen niin sitten odotellaan vaan headeria ja kaikki on valmista! Pääsen siis luultavasti jo maanantaina muuttamaan Lilyyn. Oon niin onnellinen!

Ei muuta nyt kun kuppi kahvia ja solariumiin :) amosh!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Kuvaukset perjantaina

Perjantai menee näillä näkymin kameran edessä. Ei paineita, lepposalla meiningillä mennään. Im so excited, vihdoinkin saan kunnon headerin ja pääsen kunnolla alkuun! Designi uudessa blogissa rupee jo olemaan hyvällä menolla eteenpäin, joten varmasti pääsen alotteleen ennen 1.12 mikä oli alustava deadline.


Mulla on tänään vähän samanlainen fiilis kun ricolla ja didillä, rättiväsynyt ja tekis vaan mieli nukkua. Onneksi tänään tulee SUR ja sen jälkeen vielä svenska hollywoodfruar! Meillä menee nykyään silleen et maanantai on mikon telkkaripäivä ja sitten taas keskiviikko on kokonaan mamman päivä! Sain muuten kiinnostavan kysymyksen tänään. 

Mitä mieltä mieheni on bloggaamisestani? No mikkohan on muutenkin tällainen aika rento kaveri, hän ei ota stressiä oikeen mistään. Tietysti hän on tukenani ja kannustaa minua jatkamaan työtäni. Mikko lukee jonkunverran blogeja, ei tällaisia hömppäblogeja mutta blogeja kummiskin. Tässä olen jo hehkuttanu et aivan varmasti tehdään the boyfriend tag! Haha saas nähä, minä ainakin yritän parhaani että saisin mikon kameran eteen ja aktiivisesti näkymään blogissani :D

tiistai 19. marraskuuta 2013

Mega mässäilyä just silloin kun ei ainakaan missään nimessä saisi!

Enhän minä muuten mitenkään usein mässäile roskaruokaa ja herkkuja, mutta eilen ja tänään oon kyllä syönny kymmenen hengen edestä! Kuvat headeriin pitäisi ottaa parin päivän päästä, joten just nyt pitäisi vähän tarkkailla linjoja ja muutenkin syödä terveellisesti ettei iho rupeaa kapinalliseks.


No, ainakun mä stressaannun niin tulee syötyä vähän sitä ja tätä.. Eilen menyyllä oli suklaata ja sipsiä, tänään taas nugetteja ja ranskalaisia, ja taas sipsiä ja dippiä. Välil mulla menee oikeasti hermo itteeni, oon niin selkärangaton etten edes pysty nugeteille sanomaan ei! Säälittävää toimintaa. Mitä jos kummiskin otettais tohon headerin kasvokuvat? Näytetään vasta sitten kesällä 2014 niitä kokovartalo kuvia. No ei hehe, vitsi vitsi ;)

Oon mä jotain pientä saannu aikaseks tänään kans, onneks! Oon tyhjentäny kaikki laatikot ja meikkipussit, ja organisoinnu meikkejäni. Siis mikä määrä näitä kauneus tuotteita mulla on! Meen kyllä ostolakkoon! Oon kans käynny solariumissa tänään ja laittanu vähän itseruskettavaa. Laitoin kans suihkussa colormask - naamion hiuksiini. Lopputulos on vähän liian lämmin mun mieleeni joten luulen että huomenna kipasin ostamaan hopea maskin, jos lopputulos sitten olisi parempi.

Nyt alko ruokakooma!

Inspiraatiota työhuoneen makeoveriin!

Hello my loves!

Suunnitelmat ovat taas vähän kehittyneet, go bigger go home right? Tajusimme tässä pikkuhiljaa että minun entinen meikkihuone ei riitä minulle työtilaksi, se on aivan liian pieni. Mun "business plan" on kehittynyt viime vuorokauden aikana niin paljon! Olen aina halunnut toimia yrittäjänä mutta en ole ihan uskaltanut siihen hommaan ryhtyä. Kauneus palveluita ovat yllinkyllin joten siinä pitää olla aika erikoinen ja pirun hyvä niin että erottuu massasta ja asiakas valitsee just sinut.

Minun pitää siis tarjota vähän erillaisia palveluita kuin hiusten värjäys ja leikkaus. Rupesin sitten miettimään mitä palveluita itse haluaisin saada ja missä olen hyvä. Haluan pysyä kauneuspuolella, mutta en kampaajana, vaikka se minun ammattini onkin. Listasin sitten millaisia juttuja pystyisin itse tekemään kotona ja mistä tiedän että kaveripiirini olisi kiinnostunut.

  • solarium
  • suihkurusketus
  • akryylikynnet
  • ripsienpidennykset
  • Hair & Makeup
  • Hiustenpidennykset
Nämä kaikki palvelut, plus tietysti paikka bloggaamiselle plus tutorialien tekemiseen pitäisi mahtua yhteen tilaan. Voin kertoa että tiukkaa tekee vaikka meillä onkin se 200 neliöö pintalaa, koska en halua että meidän koti ns "kärsii" siitä että teen töitä kotona. Minä siirryn siis meidän nykyiseen vierashuoneeseen missä on noin 15 neliötä, ja vieraat saavat siirtyä pienempään huoneeseen, sorry guys :D


Tällaista väriskaalaa olen miettinyt, tumman puolella mennään taas. Tietysti tuon vähän pinkkiä tai turkoosia tilaan, silloin kun on kauneudesta kyse saa käyttää vähän tyttömäisiä värejä mielestäni :)


Tässä ollaan niin fiksusti saatu hienoja säilytysratkaisuja! Haluan ehdottomasti tollaisen meikki magneetti taulun! Koska pieneen tilaan pitää mahtua vähän sitä ja tätä ja tota, minun pitää heti alusta miettiä erillaisia säilytysratkaisuja. Paljon pitää saada seinille, mutta sen pitää myös näyttää hienolta!


Inspiraatiota kynsienteko-pisteelle ja "hiuspuolelle". 


Tykkään kyllä enemmän näistä tummista vetolaatikoista kuin läpinäkyvistä jotka monella beauty guruilla on. Jotenkin tollanen open shelf antaa mielestäni sotkuisen vaikutelman vaikka tavarat olisivat miten hienosti järjestyksessä tahansa. OCD puoleni tulee esiin, haha :D

Terveisiä onnen kukkuloilta!

Minulla on niin paljon hyviä uutisia kerrottavana että en meinaa millään pysyä pöksyissä! Tietysti en saa kertoa ihan kaikkea teille vielä, mutta sen verran voin sanoa että blogissa tapahtuu suuria muutoksia kohta! Minua jännittää ja jopa pelottaa pikkasen, tiedä että seuraavat viikot tulevat olemaan hektisiä ja rankkoja mutta tiedän myös kaiken työn olevan sen arvoista!


Tästä blogista tulee nyt paljon isompi projekti kuin alussa luulin, ja olen siitä niin hirmu onnellinen että ette tiedäkkään! Ensinäkin blogini muuttaa kohta Lilyyn. Tämä ei ollut mitenkään vaikea päätös koska en ole ihan tyytyväinen bloggeriin, joten luulen että viihdyn paljon paremmin Lilyssä. Tällä hetkellä yritetään säätää blogin ulkonäön kanssa, kaiken pitää olla täydellistä ja valmista ennen kuin siirryn lilyyn. Ensi viikolla kuvataan kuvat headeriin (kansikuvaan) mikä tietysti on jännittävää. Tässä just pohdin ideoita, haluan että Headeri on erikoinen niin että se varmasti jää mieleen!

Mitä muuta? Tilasin uuden läppärin niin että pystyn päivittämään blogia paremmin, ja uuden kameran että saatte hienoja kuvia! Toinen erittäin jännittävä juttu mitä on suunnitelmissa on video blogit eli tutorialit! En oikein tiedä vielä miten minulla menee kameran edessä näyttämässä teille erillaisia meikki ja hiuksi demoja, tai muuten vaan höpöttämässä. Ainakin koitan sitä avoimin mielin ja toivon parasta :)

Ja sitten se rankka ja stressaava puoli: nimittäin työhuoneen remontointi! Tarvitsen enemmän tilaa tehdä töitä, joten entinen solarium ja meikkihuone muttuu nyt home officeksi. Onneksi huone on muuten hyvässä kunnossa, mutta suunnittelua riittää. Olen jo tehnyt must have listan:
- työpöytä
Tähän pitäisi mahtua kaikki meikit ja muut kauneustuotteet fiksusti niitä videodemoja varten, ison peilin ja hyvä valaistus. Läppäri pitäisi myös mahtua koska tähän huoneeseen aijon häipyä jos tarvitsen omaa rauhaa keskittyä!
- vaatesäilytys
Tämä on jo jotenkin selkeenä, eli tänne pitäisi mahtua suurin osa kengistäni, laukut, suurin osa vaatteitani, korut ja kellot jne. Me rakkennetaan siis custom made säilytysratkaisu. Vihdoinkin saan kaikki rakkaimmat asusteet järjestykseen!
- hienoja koristeita
Jos aijon viettää monta tuntia päivässä tässä huoneessa, ulkonäkö ja viihtyvyys on mulle tosi tärkeä juttu! Tarvitaan siis uusi matto, uudet verhot, tauluja ja koriste esineitä. Ja tietty paljon kynttilöitä!

Koska tämä projekti ei meille riitä, mehän halutaan aina stressata itsemme kuoliaaksi, remontoidaan samaan aikaan vierashuonetta. Solariumi muuttaa sinne (eihän se paljoa paina, pikkujuttu hehe) mutta joutuu piiloon verhon taakse koska sehän ei ole mikään nätti härveli. Meille riittää siis aivan varmasti tekemistä!

Muutan Lilyyn viimeistään 1.12! Siihen asti päivittelen tänne miten projekti etenee. Pääsette siis seuraamaan tätä proggista minun kanssani heti alusta :) ei muuta kun lasillinen punkkua (tiedän että tänään on maanantai..) tämän kunniaksi ja brainstorming alkakoot!


Löysin muuten kännykästä tällaisen hienon kuvan. Lauantaina ilmeisesti otettu Miran kanssa, haha. Kuvassa näkyy meidän signature drinkki kelkka ja kaksi "vanhanaikasta mustikkashottia". Tälleen menee jos käskee baarimikon laittaa "jotain kivoja shotteja"..


maanantai 18. marraskuuta 2013

Testissä: DermaWand

Äitini on hirveä TV Shop hullu, joten tietysti hän osti tämän DermaWand tuotteen. Sen pitäisi antaa iholle sähköimpulsseja, jotka vähentävät ryppyjä. Haha sanon minä. Tietysti halusin kummiskin testata tuotteen ja kertoa siitä tänne ;)


Tältä tämä hehkutettu Derma Wand näyttää. Tehon voi itse valita 1-9 väliltä, mutta minähän tietysti menen all in ja ysillä! Oikealla puolella on kasvojeni ennen kuva, ja kyllä ensimmäistä kertaa näytän naamani blogissa meikittömänä! Enjoy. Kuten huomaatte ihossani ei ole ryppyjä, mutta finnejä kyllä.
Rasvasin kasvoni ennen ensimmäistä käyttökertaa, siksi kasvoni kiiltävät.


Näissä kuvissa olen pelkästään käsitellyt vasemman puoliskon kasvoistani. Kuten huomaatte rasva on vetäytynyt ihoon, ja ihoni näyttää muuten tasaisemmalta paitsi että finnit ovat kirkkaan punaisia! Jotain laite ilmeisesti sai aikaan, en vielä tiedä onko tämä hyvä asia vai huono?

MITÄ PIDIN?

DermaWand on helppokäyttöinen. Sähköimpulssit tuntuvat mutta eivät satu millään tavalla, kunhan vähän nipistelee. Tämä laite muistuttaa ihan hirveästi kosmetologien käyttämää sähköhoitoa finnejä varten! Poistaako tämä laite ryppyjä? En usko. Toisaalta luulen että finneille voisi olla apua, ja kuivalle iholle koska tämän laitteen avulla rasva imeytyy ihoon mikä on ennen ollut minulle (atoopikkona) vaikeeta. Rasva jää vain lillumaan ihon päälle eikä imeydy kunnolla. Aijon tästä eteenpäin käyttää DermaWandia päivittäin ja dokumentoida ihoni tilannetta. Saa nähdä jos finnit oikeasti häipyvät tämän avulla!

Oletko kokeillut DermaWandia tai muita TV Shopin tuotteita?
Mitä piditte niistä?

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Puolialastomana esittelen tatuointejani

I heard the weather this morning, but they didn't say anythong about a shitstorm


I'm friends with the monster, That's under my bed
Get along with the voices inside of my head
You're trying to save me, Stop holding your breath
And you think I'm crazy Yeah, you think I'm crazy

But thats not fair.

Kuvia maailman vihatusta ja vaarallisesta koirarodusta

Kuten tiedätte meillä on kaksi koiraa, Princess Diandra "Didi" ja Ricardo de la Rosa "Rico". Rico on 5 vuotias pitbull uros ja Didi yksivuotias pitbull narttu. Olen lukenut paljon pahaa rodusta, jota yleensä kutsutaan "tappaja koirasta". Rotu on kokonaan kielletty joissain maissa, esim Tanskassa ja Suomessa ei hyväksytty rotu, eli pitbulleja saa omistaa mutta ei rekisteröidä. Pitbullit ovat saaneet huonon maineen mm koiratappeluista. Onko se oikeasti ihmisten mielestä koiran vika koska omistajat ovat sen verran julmia? Ei se koira itse sinne tappeluareenaan mene, vaan omistaja itse vie sen sinne, missä tämä koira a) kamppailee elämästään ja b) tekee niin kun omistaja käskee. Ihmiset ovat pilanneet tämän rodun, ei koirat itse.



Muutama kuva meidän rakkaasta Ricosta. Rico ei ole koskaan ikinä ollut agressiviinen tai edes vihainen. Hän on lapsiystävällinen ja rakastaa perhettään. Laiskempaa otusta en ole kyllä ikinä nähnytkään, mutta meille tällainen sohvaperuna kelpaa vallan mainiosti. On ainakin seuraa kun köllöttää telkkarin vieressä tai nukkuu päikkäreitä!


Didi taas tuli meille kaksi kuukautta sitten. Hänessä riittää energiaa! Koko ajan penkomassa ja tutkiskelemassa asioita. Hänkään ei ole koskaan näyttänyt minkäänlaista agressiivista käytöstä, mutta vahtii kyllä taloa innokaasti. Toisaalta se on positiivinen asia, ei tartte pelätä murtovarkaita ;)

Tämä on ollut meille just se sopiva rotu. Rauhallinen sisällä mutta ulkona aktiivinen ja innokas. Vahtii taloa mutta ei ole hysteerinen tapaus joka juoksee ympyrää taukomatta. Tietysti koiratappelut ovat hirveän näköisiä ja vastustan toimintaa totaalisesti! Mutta olen edelleenkin sitä mieltä että koirissa ei ole vikaa vaan ihmisillä on kusta päässä! Pitbulli ei ole egonjatke vaan rakas perheenjäsen, seurakoira ja kumppani. Mielestä kannattaisi ottaa enemmän positiivisia puolia pitbullista esille, eikä pelkästään niitä "huonoja". Cesar Millanilla on monta pitbullia ja on itse sanonut showssaan että häntä on purtu ainoastaan kerran, ja se oli Kultainen noutaja. Jos omistat pitbullin, lähetä minulle sähköpostia niin vaihdellaan koirakuulumisia ihanasta rodusta <3


lauantai 16. marraskuuta 2013

Girls night out fiilistelyä

Tänään on oikea girlsnight out tiedossa, valmistelut tehty (sääret sheivattu, kroppa kuorittu ja kosteutettu, hius ja kasvonaamiot laitettu, solariumissa käyty) eli tänään lähdetään baanalle! Paras ystäväni ja sielunkumppani on tulossa tänne tänään, the one and only Mira ;) tässä just muistelen kaikkia hulluja ideoita mitä meillä on ollut! Jos te ette tätä tyttöä tunne voin esitellä hänet (tiivistettynä version ofcourse) kuvien muodossa

Kävimme samalla luokalla, eli olemme molemmat kampaajia mutta kumpikaan meistä ei tee sitä työkseen. Tässä meidän hieno luokkakuva, jossa me Mikon mielestä näytämme mean girlsiltä hah. Mira on nykyään Makeup artist, you go girl! Toisessa kuvassa ollaan vastavalmistuneita nuorukaisia, Mira tietysti istuen koska hänellä oli luokkaretkemme jälkeen kepit. Käytiin Rhodoksella luokan kanssa, kantabaarissamme oli happyhour ja saavuimme tyylikkäästi myöhässä. Mehän emme lannistu mistään, vaan otimme paikan baaritiskillä ja ajateltiin hyvittää menetetty aika niin kauan kun tarjoukset olivat voimassa. Long story short, polvi paikoiltaan ja rullatuolilla kotiin, sorry for partyrocking!

Näitä Amarillossa otettuja vessakuvia, ah ihanaa. EI, emme häpeä käytöstämme, mutta ymmärrämme jos säälitte meitä. Yleensä meno näyttää tältä, minä puhun ja Mira kuuntelee. Sen vuoksi varmaan tulemmekin niin hyvin toimeen. Mira ymmärtää että olen vähän sähläri ja muurahaiset housuissa välillä. She just gets me.

Kauhukaksikko parhaimillaan. Tämäkin otettu Rhodoksella waterparkilta, kumpikaan meistä ei uinnut. Fanta lohduttamassa vieressämme. Luulen että huomenna mennään samoilla linjoilla.

Hauskaa lauantai iltaa kaikille!



HÄÄ TEEMA..

On vihdoinkin valittu! Kyllä, vihdoinkin! Tämä tulee varmasti monelle yllätyksenä, ennen puhuin luksus häistä. Jotenkin se ei vaan tunnu minulta, jos kyseessä olisi talvihäät ja winter wonderland teema olisin enemmän sinut ajatuksen kanssa glamourista ja blingblingistä. Mutta kyseessä on kesä häät maalla ja suunnitelmat muutuivat. Haluamme rennot häät missä kaikki viihtyvät, maanläheiset, hauskat. Tässä pläjäys inspiraatiokuvia - enjoy!









Testissä: Stella White hampaidenvalkaisu


Tältä nämä hampaidenvalkaisu liuskat näyttävät. Pienenä vinkkinä, jos haluat välttyä geelimössön tahraumisesta ihan joka paikkaan laita liuskat viideksi minuutiksi jääkaappiin ennen käyttöä.
Stella Whiteilla oli helpot ja simppelit käyttöohjeet: irrota liuskat ja laita ne hampaiden päälle,
odota 5-30 minuuttia ja ota lisukat poisa, ja sinulla on valkoiset hampaat.


Tässä ennenkuva. Kahvin juonnista ja tupakan polttamisesta on jäännyt värjäytymiä.
Tietysti pidin liuskat maksimi ajan, eli 30 minuuttia saadakseni ensimmäisella käyttökerralla
mahdollisimman hyvän ja selkeän lopputuloksen näyttää teille!


Kyllähän eron huomaa! Olen tyytyväinen lopputulokseen ja tulen kyllä käyttämään
näitä liuskoja säännöllisesti. Nyt kyllä kelpaa hymyillä :)

MITÄ PIDIN?

Liuskat olivat helppokäyttöisiä, niitä sai nopeasti ja vaivattomasti hampaitten päälle. 10 minuutin jälkeen geeli rupesi vähän valumaan mikä oli aika epämiellyttävää, mutta toisaalta geeli ei oikein maistunut miltään. Liuskat olivat suhteellisen mukavat pitää suussa.

Oletteko ikinä kokeilleet StellaWhiteia vai jotain muita hampaiden valkaisu menetelmiä?
Mitä piditte?


WEDDING STATICS

Häihin on kohta enään puoli vuotta aikaa! Tämähän tarkoittaa sitä, että super suunnittelu käynnistyy ja oikein urakalla. Tietysti kirjoitan vielä paljon sisustuksesta - se on iso osa minun arkea vielä! Mutta tästä päivästä lähtien blogissa näkyy myös hääinspiraatiota ja suunnitelmia. Pääsette nyt seuraamaan meidän hääsuunnittelua ihan alusta lähtien feel blessed darlings.

MITÄ ON JO TEHTY?

  • Kihlasormukset hankittu
  • Kirkko varattu
  • Juhlapaikka varattu
  • Kaasot ja Bestmanit valittu
  • Kihlajaisjuhla pidetty (mikä oli katastrofaalinen)
  • Puku tilattu
  • Hääteema päätetty
Kihlasormuksen hankinta oli helppo juttu, Mikko tiesi selkeesti että the bigger the better. Hän tiesi myös että haluan yhden, ison, pyöreän timantin. Ei mitään rivitimantti sormusta, sellaisen hankin sitten tämän blingbling-unelman kaveriksi. Ja kyllä, hän oli myös tietoinen että olisin vastannut ei koko hommaan jos sormus olisi ollut hirveä! Mielestäni on miehen velvollisuus ottaa selvää millainen sormus on naisen unelmana, en olisi ottanut kosintaa tosissaan jos olisi tullut pelkkä hopeasormus ilman mitään ekstraa. En ole simppeli nainen - tiedän!


Kirkkona toimii Porvoon tuomiokirkko, seremonia pidetään kello kolmelta mikä on mielestäni sopiva aika. Juhlapaikaksi valittiin Vessöön Svenskborg joka on kaunis, edullinen, maalla. Sinne saa tuoda omia ruokia ja juomia, saa koristella ja sieltä ei löydy mitään hirvipäitä seinillä tai muita ihmeellisiä tauluja tms. Tämähän oli tietty minun vaatimuslistallani.


Pukua en aijo näyttää tai paljastaa ennen häitä. En halua että mieheni tietää minkälainen se on. Äitini rakastaa pukuani, hänen kanssaan sen valitsin ja isäkin totes että "onhan se nätti" :) Hääseurue on meillä aika iso kööri - 2 Bestmania, 2 Kaasoa, 4 morsiustyttöä sekä pikkusiskoni kukkaistyttönä.