tiistai 19. marraskuuta 2013

Terveisiä onnen kukkuloilta!

Minulla on niin paljon hyviä uutisia kerrottavana että en meinaa millään pysyä pöksyissä! Tietysti en saa kertoa ihan kaikkea teille vielä, mutta sen verran voin sanoa että blogissa tapahtuu suuria muutoksia kohta! Minua jännittää ja jopa pelottaa pikkasen, tiedä että seuraavat viikot tulevat olemaan hektisiä ja rankkoja mutta tiedän myös kaiken työn olevan sen arvoista!


Tästä blogista tulee nyt paljon isompi projekti kuin alussa luulin, ja olen siitä niin hirmu onnellinen että ette tiedäkkään! Ensinäkin blogini muuttaa kohta Lilyyn. Tämä ei ollut mitenkään vaikea päätös koska en ole ihan tyytyväinen bloggeriin, joten luulen että viihdyn paljon paremmin Lilyssä. Tällä hetkellä yritetään säätää blogin ulkonäön kanssa, kaiken pitää olla täydellistä ja valmista ennen kuin siirryn lilyyn. Ensi viikolla kuvataan kuvat headeriin (kansikuvaan) mikä tietysti on jännittävää. Tässä just pohdin ideoita, haluan että Headeri on erikoinen niin että se varmasti jää mieleen!

Mitä muuta? Tilasin uuden läppärin niin että pystyn päivittämään blogia paremmin, ja uuden kameran että saatte hienoja kuvia! Toinen erittäin jännittävä juttu mitä on suunnitelmissa on video blogit eli tutorialit! En oikein tiedä vielä miten minulla menee kameran edessä näyttämässä teille erillaisia meikki ja hiuksi demoja, tai muuten vaan höpöttämässä. Ainakin koitan sitä avoimin mielin ja toivon parasta :)

Ja sitten se rankka ja stressaava puoli: nimittäin työhuoneen remontointi! Tarvitsen enemmän tilaa tehdä töitä, joten entinen solarium ja meikkihuone muttuu nyt home officeksi. Onneksi huone on muuten hyvässä kunnossa, mutta suunnittelua riittää. Olen jo tehnyt must have listan:
- työpöytä
Tähän pitäisi mahtua kaikki meikit ja muut kauneustuotteet fiksusti niitä videodemoja varten, ison peilin ja hyvä valaistus. Läppäri pitäisi myös mahtua koska tähän huoneeseen aijon häipyä jos tarvitsen omaa rauhaa keskittyä!
- vaatesäilytys
Tämä on jo jotenkin selkeenä, eli tänne pitäisi mahtua suurin osa kengistäni, laukut, suurin osa vaatteitani, korut ja kellot jne. Me rakkennetaan siis custom made säilytysratkaisu. Vihdoinkin saan kaikki rakkaimmat asusteet järjestykseen!
- hienoja koristeita
Jos aijon viettää monta tuntia päivässä tässä huoneessa, ulkonäkö ja viihtyvyys on mulle tosi tärkeä juttu! Tarvitaan siis uusi matto, uudet verhot, tauluja ja koriste esineitä. Ja tietty paljon kynttilöitä!

Koska tämä projekti ei meille riitä, mehän halutaan aina stressata itsemme kuoliaaksi, remontoidaan samaan aikaan vierashuonetta. Solariumi muuttaa sinne (eihän se paljoa paina, pikkujuttu hehe) mutta joutuu piiloon verhon taakse koska sehän ei ole mikään nätti härveli. Meille riittää siis aivan varmasti tekemistä!

Muutan Lilyyn viimeistään 1.12! Siihen asti päivittelen tänne miten projekti etenee. Pääsette siis seuraamaan tätä proggista minun kanssani heti alusta :) ei muuta kun lasillinen punkkua (tiedän että tänään on maanantai..) tämän kunniaksi ja brainstorming alkakoot!


Löysin muuten kännykästä tällaisen hienon kuvan. Lauantaina ilmeisesti otettu Miran kanssa, haha. Kuvassa näkyy meidän signature drinkki kelkka ja kaksi "vanhanaikasta mustikkashottia". Tälleen menee jos käskee baarimikon laittaa "jotain kivoja shotteja"..


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti